C9-puhdistuskuurin kuulumisia

45153_977622225643218_4725781278283210969_n

Piia: Niin se on vuosi vierähtänyt käyntiin ja aloitimme Annin ja muutaman muun asiakkaan kanssa uuden vuoden Foreverin C9-kuurilla. C9 on loistava ja turvallinen tapa päästä hyvään alkuun painonpudotuksessa –  herkkuhimo häviää ja mikä parasta paino tippuu ja sentit katoaa. Ensimmäiset kaksi päivää syödään tiettyjen ravintolisien lisäksi ns. sallittujen listalta hedelmiä, marjoja ja kasviksia. Näitä kaikkia saa syödä reilusti ja proteiinilisän kanssa voi vaikka marjoista tehdä smoothien. Kolmantena päivänä saa jo syödä ihan kunnon ruokaa ja aterioihin on ohjeita C9-ohjevihkosessa. Paketista löytyy siis Aloe Gel-juomaa, Therm-kapselit, Fiber-kuitulisä sekä Ultra-proteiinijauhe, joita otetaan ohjeistuksen mukaan koko kuurin ajan.

Itse olen tehnyt C9:n kerran aiemmin huikein tuloksin ja ajattelin keventää sillä tämänkin vuoden alun – myös tämä valmentaja lähtee treenaamaan kohti kesäkuntoa! Olo on ollut ensimmäisen neljän päivän ajan pakkasista huolimatta huikean hyvä ja työt ovat sujuneet tuttuun malliin. Onkin ollut ihanaa aloitella uusia valmennuksia ja jatkaa myös vanhojen tuttujen asiakkaiden kanssa. Itsellänikin on tiukkoja tavoitteita treenin suhteen ja niitä kohti mennään innolla.  Kuurin ensimmäisen kahden päivän aikana painoni tippui -2,2 kg.

Jos kiinnostuit kuulemaan lisää ja kokeilemaan C9-kuuria itse, ota yhteyttä! Toimin jälleenmyyjänä Forever Livingissä ja voit tilata tuotteita kauttamme.

Anni: Nyt on se hetki kun Anni astuu ulos mukavuusympyrästään ja kertoo itsestään ja siitä mihin on ryhtynyt Provireen Piian kannustamana! Olen 19-vuotias nykyään savonlinnalainen nuori nainen. Olen 2015 keväällä valmistunut kokiksi ja nyt viimeisimmäksi työskentelin Mikkelissä päiväkodissa. Toimin myöskin jälleenmyyjänä Forever Living Products-yrityksessä.

Olemme Piian kanssa tutustuneet ja sen myötä ystävystyneet Foreverin ja yhteisten treenien kautta. Olen kokeillut C9-kuuria aiemminkin ja  todennut sen toimivaksi. Jopa minä pystyn noudattamaan tätä kuuria, koska se kestää tosiaan vaan sen 9 päivää! Sillä se onkin hyvä ottaa tähän elämänmuutosprojektin alkuun.

Neljän päivän jälkeen olo on jo höyhenen kevyt verrattuna joulun ajan pöhötykseen. Paino on pudonnut 2 kg. Hyvä fiilis! Kuurin aikana ei siis tarvitse nähdä nälkää, mutta voin kyllä suoraan sanoa, että kylmyys kerkesi vallata tämän kropan näillä -30c pakkasilla! Lämpö tuli takaisin heti kun sain anopin tekemää kanakeittoa, joka oli maustettu cayanne-pippurilla ja chilillä. Loppukuurin aikana mieli virkistyy entisestään ja senttejä katoaa!

Seuratkaa kuurin tuomia tuloksia täältä ProVireen blogista – toimikaa miun motivaattoreina! Tästä tulee hyvä vuosi!